Täällä kirjoittelee tradenomiopiskelija Pinja. Olen Apprixilla sisällöntuotannon parissa työharjoittelussa, ja harjoitteluni aikana tulen kirjoittamaan kolme blogipostausta Builderista. Tämä on niistä ensimmäinen.
Ensikosketukseni Apprixin Builderiin oli muiden sillä tekemät koulutukset, joita näin muutaman ennen kuin itse aloitin työkalun käyttöä. Ensivaikutelma oli, että koulutukset ovat todella selkeitä loppukäyttäjälle. Itsekin tiesin heti, mistä pitää painaa edetäkseen koulutuksessa, ja mitä pitää klikata vastatakseen tehtävään.
Pian pääsin itsekin harjoittelemaan työkalun käyttöä – oikeastaan jo työharjoitteluni ensimmäisenä päivänä. Kun näin näkymän, jossa koulutuksia tehdään, se vaikutti ensin hieman sekavalta ja elementtejä näytti olevan paljon. Kun pääsin itse kokeilemaan ja ymmärsin elementtien toiminnan perusperiaatteet, Builder alkoi selkeytyä nopeasti ja opin valitsemaan oikeanlaisen elementin kuhunkin tilanteeseen.
Työharjoitteluni toisena päivänä aloin tehdä harjoittelumielessä koulutusta itseäni kiinnostavasta aiheesta, hapanjuurileivonnasta. Yritin rohkeasti ottaa mahdollisimman monta elementtiä käyttöön, sillä huomasin, että tekemällä ja kokeilemalla oppii parhaiten. Kun olin hetken tehnyt koulutusta, tekeminen alkoi tuntua mukavalta ja uusia ideoita erilaisista mahdollisuuksista alkoi syntyä. Ajattelin, että opetteluun menisi paljon enemmän aikaa, mutta peruskäytön opin jo ensimmäisellä viikolla.
Työharjoitteluni ensimmäisen kuukauden aikana olen oman harjoittelukoulutukseni lisäksi päässyt tekemään jo kieliversioita asiakkaille. Kieliversioiden teko on hyvin simppeliä hommaa, pääasiassa kopioimista ja liittämistä, mutta senkin kautta olen saanut lisää kokemusta ja varmuutta Builderin käyttöön. Builderiin liittyen minulla ei juurikaan ole tullut vaikeuksia tai ongelmia eteen muutamaa pikkujuttua lukuunottamatta, mitkä ovat ratkenneet nopeasti kysymällä muilta.
Haluaisin rohkaista myös muita Builderin käytön aloittelijoita kokeilemaan rohkeasti erilaisia elementtejä ja niiden hyödyntämistä monipuolisesti koulutuksissa. Lyhyt käyttökoulutus, jonka itsekin sain, tarjoaa hyvät perustiedot ja mahdollisuudet lähteä liikkeelle. Sen aikana ei kuitenkaan pysty oppimaan kaikkea, mutta kokeileminen kannattaa ja opettaa.
Harjoitteluani on vielä kaksi kuukautta jäljellä ja uskon siinä ajassa oppivani paljon lisää. Kuten jo varmasti tulikin ilmi, koen Builderin käytön teknisesti hyvin helpoksi. Uskon kuitenkin, että minulla riittää vielä opittavaa tuleville kuukausille, kun pääsen enemmän tekemään sisältöjä itse ja miettimään myös pedagogista puolta. Toivonkin, että jatkossa pääsen enemmän ideoimaan sisältöjä ja käyttämään luovuutta.
Kirjoittaja
Pinja Pitkänen
Communications and Content Coordinator Trainee, Apprix Oy
Visuaalisen markkinoinnin opiskelija