Täällä kirjoittelee tradenomiopiskelija Pinja. Olen Apprixilla sisällöntuotannon parissa työharjoittelussa, ja harjoitteluni aikana olen jo kirjoittanut kaksi blogipostausta Builderista. Tämä on blogisarjani kolmas ja viimeinen postaus.
Harjoitteluni on mennyt kivasti, ja oppiminen Builderiin ja verkkokoulutusten tekoon liittyen on ollut suurta. Aloitinhan täysin nollasta Builderin suhteen ja nyt osaan tehdä koulutuksen itsenäisesti alusta loppuun. Jos sinä siellä olet vasta aloitteleva Builder-koulutusten tekijä, haluan sanoa, että työkalu ja verkkokurssien tekemisen perusasiat on mahdollista ottaa haltuun nopeastikin.
Harjoitteluni alussa kyselin paljon muilta apuja ja vinkkejä. Koin sen hyväksi tavaksi oppia itsenäisesti kokeilemisen ja testailemisen ohella. Nyt en kuitenkaan joudu enää kyselemään niin paljoa, vaan osaan jo tehdä ratkaisuja itsenäisesti.
Builderin elementtityypit ovat tulleet minulle tutuiksi. Alkuun jouduin aina testailemaan, miten minkäkin asian voisi toteuttaa Builderissa, mutta nyt keksin tapoja jo paremmin ilman kokeilujakin. Tiedän siis, miten elementtejä kannattaa hyödyntää ja millaiseen tarkoitukseen mikäkin ratkaisu sopii.
Näin prosessi etenee, kun teen verkkokoulutusta:
- Luen materiaalit läpi huolella ja kirjaan mieleeni tulleet ideat ylös
- Teen rakennesuunnitelman koulutuksesta
- Suunnittelen sisällöt ja rakennan ne Builderiin
- Asiakas saa kommentoida ensimmäistä versiota
- Teen muutokset kommenttien pohjalta
Näin helppoa osallistavan verkkokoulutuksen teko voi parhaimmillaan olla!
Nyt olen päässyt myös käyttämään ensimmäisessä postauksessa kaipailemaani luovuutta. Eniten olen päässyt käyttämään sitä tehdessäni koulutuksia alusta alkaen. Esimerkiksi esitystapojen ja aiheeseen liittyvien tehtävien keksiminen ovat olleet kohtia, joissa luovuutta on päässyt käyttämään.
Harjoitteluni aikana olen oppinut paljon digitaalisten koulutusten tekemisestä ja osaan luoda Builderilla koulutuksia itsenäisesti. En kuitenkaan usko olevani vielä täysin valmis, vaan ajattelen, että vieläkin on asioita, joissa kehittyä.
Koen, että teknisesti Builderin peruskäytössä ei ole enää uutta opittavaa vaan asiat liittyvät enemmänkin viestinnällisiin ratkaisuihin. Kehitys ei kuitenkaan ole enää niin selkeää kuin alussa, vaan asiat ovat pienempiä ja oppiminen tapahtuu uusien kokemusten myötä.
Kirjoittaja
Pinja Pitkänen
Communications and Content Coordinator
Artikkeleita samalta kirjoittajalta
Harjoittelijana Apprixilla – Ensikokemukseni Builderista
Harjoittelijana Apprixilla – Builderin monia mahdollisuuksia kartoittamassa