Arvo- ja hyvinvointikeskusteluja käydään aiempaa enemmän, työyhteisöjen monimuotoisuus ja vaihtuvuus on lisääntynyt, tietotekniikka ohjelmistoineen, sovelluksineen ja alustoineen on edennyt harppauksin, tietoliikenne on lisääntynyt ja hiljattain myös tekoälyn hyyödyntäminen on saapunut työelämään. Tämän kaiken myötä verkkokoulutuskysynnässä on viime aikoina ollut nähtävissä selkeä nousu seuraavissa teemoissa: eettinen toiminta, vastuullisuus ja kestävyys, monimuotoisuus ja osallistavuus sekä tietoturva ja tietosuoja. Yleisen tietoisuuden kasvun ja työelämämuutosten lisäksi EU-direktiivit vaikuttavat joidenkin organisaatioiden toimintaan ja sitä kautta myös koulutustarpeisiin.

Teemoista tarkemmin

Eettisen ja vastuullisen toiminnan ohjeistukset ja linjaukset kattavat monessa organisaatiossa laajan skaalan osa-alueita. Ne ulottuvat suvaitsevaisuudesta ja käyttäytymisestä aina hyviin kilpailu- ja yhteistyökäytäntöihin asti. Osallistavuutta, monimuotoisuutta ja tasa-arvoisuutta korostetaan, ja kestävä kehitys sekä ympäristöajattelu halutaan osaksi jokapäiväistä toimintaa työssä. Useat organisaatiot ovat kehittäneet eettisiä ohjeistoja (Code of Conduct) hyvien käyttäytymis- ja kilpailukäytäntöjen määrittelemiseksi, ja vastuullisuusohjeistukset ja -raportit osoittavat organisaation tekevän töitä vastuullisen ja kestävän toiminnan eteen sekä pysyvän kehityksessä mukana. Esimerkiksi ESG (Environmental, Social and Governance) ja QEHS (Quality, Environment, Health and Safety) ovat hyvinkin kysyttyjä vastuullisuuskoulutusaiheita. Vastuullisuusteemoissa tuoreimpana vaikuttajana on tammikuun 1. päivä 2024 voimaan tullut kestävyysraportointidirektiivi (CSRD eli The Corporate Sustainability Reporting Directive), jonka tarkoituksena on saada organisaatiot tähdentämään ESG-toimintaa vieläkin vahvemmin. Organisaatiot voivat myös esittää yhteistyön edellytykseksi toisilleen vastuullisuusvaatimuksia, mikä saattaa osaltaan lisätä vastuullisuuskoulutusten tarvetta.

Monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallistamista käsittelevät DEI-koulutukset ovat niin ikään erittäin kysyttyjä. DEI on lyhenne sanoista Diversity, Equity ja Inclusion. Muun muassa kansainvälistynyt työelämä sekä henkilöstön vaihtuvuus johtavat kohtaamisiin monenlaisten ihmisten kanssa ja osalle tilanne on helpompi kuin toisille. DEI-toiminnassa korostuu hyväksyminen ja erilaisuudesta puhutaan monimuotoisuutena, joka nähdään organisaatiossa vahvuutena ja johon liittyvät mahdolliset haasteet kohdataan ja selätetään muun muassa juurikin koulutuksilla. DEI-koulutuksissa käsitellään monimuotoisuuden lisäksi tasa-arvoista kohtelua sekä kaikkien huomioimista ja mukaan ottamista; tällä kokonaisuudella tavoitellaan huomioivaa, suvaitsevaista sekä tiedostavaa työyhteisöä, jossa kaikilla on sama arvo sekä yksilönä että osana työyhteisöä.

Edellämainittujen teemojen lisäksi tietoturvallisen toiminnan varmistaminen, ylläpito ja kehittäminen näkyvät melkeinpä kaikilla aloilla. Jo joitakin vuosia sitten voimaan tullut tietosuoja-asetus GDPR (General Data Protection Regulation) itsessään luo tarvetta tietosuoja- ja tietoturvallisuuskoulutuksille. Hakkeroinnin ja kyberrikosten yleistyminen lisää omalta osaltaan tietoturvaosaamisen tarvetta. Lisäksi etätyön yleistyminen voi selittää tietosuojakoulutusten määrän kasvua: esimerkiksi kotitoimistolla tai vaikkapa kahvilassa tai junassa työskennellessä tietosuojan, kuten salassapidon ja suojattujen yhteyksien käyttämisen, pitää toteutua yhtä laadukkaasti ja täydellisesti kuin työpaikan tiloissakin. Myös tekoäly tuo oman osansa tietojen ja materiaalien kanssa toimimiseen ja vaatii monelta yritykseltä lisää ohjeistuksia tai tarkennuksia esimerkiksi tiedon jakamiseen. Oman organisaation ohjeistus- ja koulutusmateriaalit kannattaakin tarkistaa ja päivittää, jos tekoäly on käytössä.

Merkitys

Yllämainittujen aiheiden verkkokoulutuksissa korostuvat sekä hyviin toimintatapoihin kannustaminen että väärinkäytösten estäminen. Kaikissa niissä painotetaan myös velvollisuutta ilmoittaa havaitusta epäasiallisesta toiminnasta. Vaikutus voi näkyä organisaatiossa monella tapaa, kuten työhyvinvoinnin sekä työntekijöiden aktiivisuuden ja sitoutuneisuuden parantumisena, mutta myös organisaation maineen, kilpailukyvyn sekä suosittuuden nousuna. Organisaatiotasolla vastuullisuus, eettisyys ja tietoturvallisuus vaikuttavat myös yhteistyön onnistumiseen ja lopulta jopa tavoitteiden saavuttamiseen. Väärinkäytösten estäminen sen sijaan säästää organisaatiot monilta ongelmilta, kuten lakien vastaiselta toiminnalta ja niiden seurauksilta, kuten korvausvaatimuksilta ja jopa oikeudenkäynneiltä. Työntekijätasolla onnistunut koulutus vaikuttaa työntekijäkokemukseen, työhyvinvointiin ja viihtyvyyteen, jotka puolestaan ovat suoraan yhteydessä töiden päivittäiseen sujuvuuteen.

Osallistavat verkkokoulutukset täsmähoitona

Miten tällaisia laajoja teemoja ja kokonaisuuksia sitten voi jalkauttaa ja perehdyttää tehokkaasti? Kyse on kuitenkin erittäin merkittävistä organisaation toimintaan, maineeseen ja luottamukseen sekä työntekijöihin vaikuttavista tekijöistä. Heti alkuun on olennaista varmistaa, etteivät organisaation luomat tavoitteet ja toimintaperiaatteet jää vain termien viljelemiseksi, kirjoitetuiksi ohjenuoriksi ja toivotuiksi toimintatavoiksi. Sen sijaan on löydettävä keino saada tavoitteet ja toimintaperiaatteet osaksi käytännön tietoista toimintaa. Kun näistä aiheista tehdään verkkokoulutuksia, pääasiallinen tavoite on yksilön tiedostavan ajattelun ja toiminnan kehittäminen.

Tämän saavuttamiseksi me Apprixilla rakennamme ja kannustamme rakentamaan verkkokoulutukset osallistaviksi ja käytännönläheisiksi. Olennaista on antaa koulutuksen suorittajalle pähkäiltävää hyvin suunniteltujen tehtävien ja kysymysten muodossa. Pohdittavat asiat ja tehtävät ovat suoraan substanssista, ja kohderyhmä otetaan vahvasti huomioon. Esimerkeiksi kerätään tilanteita ja tapauksia suoraan työelämästä, ja oppijaa aktivoivia tehtäviä on pitkin verkkokoulutusta siten, että fokus säilyy ja oppiminen tehostuu.

Meille on erittäin tärkeää, että koulutuksen suorittajat tulevat tietoisiksi ohjeistuksista ja toimintatavoista, sisäistävät ne sekä osaavat toimia niiden mukaisesti käytännössä. Teemme yhteistyötä asiakkaidemme kanssa ja varmistamme, että tuloksena on aina laadukas verkkokoulutus. Yhdistämällä asiakkaan toiveet ja oman asiantuntijuutemme saamme kunkin verkkokoulutuksen vastaamaan täsmällisesti tarpeeseen!


Kirjoittaja

Maija Peltola

Content Designer

Apprix Oy